Soitin

Soitinvalikoimaa on tänä päivänä paljonSoitin mopoautoon

Tänä päivänä autoihin on monenlaisia soittimia. Isojako voidaan tehdä 1DIN- ja 2DIN-soittimiin. Näistä 2DIN-soittimet ovat lisääntyneet huimaa vauhtia viime vuosina. Autokanta uusiutuu ja uusissa autoissa on paikat isommille soittimille. Näyttöjen halventuminen on myös tuonut näytölliset soittimet kaikkien ulottuville hinnaltaan.

Soittimen valinta tähän projektiin

Tämä projekti päätettiin jo ennen aloittamista tehdä kohtuubudjetilla. Niinpä näytöllisiä soittimia ei edes harkittu, vaan päätettiin asentaa perusmallin soitin ilman kosketusnäyttöä. Alpinen soittimeen päädyttiin seuraavista syistä:

  • Hyvä äänenlaatu
  • vähintään 2 paria linjalähtöjä
  • subwoofer-lähdön tasonsäätö
  • Bluetooth
  • helppo käytettävyys

Hyvä äänenlaatu on perusedellytys kun valitaan soitinta hifilaitteistolle. Kaksi linjalähtöparia haluttiin, koska erillissarjaa ja bassoa soitetaan omien vahvistinten kautta. Lähdöt voi haaroittaa tai ketjuttaakin, mutta silloin menetetään yksi merkittävä etu. Nimittäin se että ajomelun ja kuunneltavan musiikin mukaan voidaan tehdä pikasäätöä subbarin tasolle.

Bluetooth taas on oikeasti liikenneturvallisuutta edistävä tekijä. Varsinkin mopoautossa jolla ajaa nuori kuljettaja. Ei tarvitse ajon aikana kaivella taskusta puhelinta vaan puheluiden vastaanottaminen onnistuu koskematta koko puhelimeen lainkaan. Lisäksi Bluetooth-soittimissa on nykyään mukana AudioStreaming. Kyydissä olevan kaverin puhelimessa olevat musiikitkin saadaan kuulumaan laitteiston kautta riippumatta siitä mikä puhelin on kyseessä. Oikeasti ihan kiva ominaisuus.

Toinen liikenneturvallisuustekijä on helppokäyttöisyys. Soitin jonka käyttö on yksinkertaista ja helppoa, parantaa taatusti turvallisuutta.

Kaikkien näiden kriteerien perusteella valittiin soittimeksi Alpine CDE-134BT jonka nykymalli on CDE-203BT.

Soittimen asennus paikoilleen

Lähes kaikilla soitinvalmistajilla on sama tapa soittimen kytkentään. Soittimen mukana tulee johtosarja, jossa on toisessa päässä soitinkohtainen liitin ja toisessa päässä ISO-liittimet. Niin tässäkin tapauksessa. Soittimen johtosarja on paketista avattuna nippu toisistaan irrallaan olevia johtoja. Nämä ohuet johdot voivat helposti jäädä johonkin puristuksiin soitinta asennettaessa. Siitä voi seurata pari ikävää asiaa:

  1. Irrallaan kaapelit ovat herkkiä vaurioitumaan jäädessään johonkin väliin
  2. Väliin jäävät kaapelit myös saattavat tehdä hankalaksi soittimen saamisen kunnolla paikoilleen. Varsinkin jos asennusaukon takana on vähän tilaa.

Tästä syystä kannattaa käyttää minuutti aikaa ja pari pätkää teippiä ihan ensimmäiseksi kun soitinta alkaa asentamaan. Kun johtosarjasta tekee nipun, se on paremmin vaurioilta turvassa ja helpottaa soittimen asennusta paikoilleen. Alla olevassa kuvassa soittimen johtosarja alkuperäisessä kuosissaan ja teipattuna.

Autosoittimen johtosarja

Tässä mopoautossa oli valmiiksi jo ISO-liittimet. Joten kovin ihmeellisiä kytkentöjä ei tarvinnut tehdä. Jos omassa projektissasi joku on jo silpunnut kaikki alkuperäiset kaapelit, löydät Fanatic Audion Youtube-kanavalta ohjevideon miten saat kytkennät selvitettyä yleismittarilla ja korjattua johtosarjan. Soittimen oman johtosarjan lisäksi tarvitaan RCA-kaapelit joilla viedään signaali vahvistimille, herätevirtakaapeli jolla viedään vahvistimille käynnistyskäsky soittimelta sekä antennikaapeli jotta radio saadaan kuulumaan. Herätevirtakaapeli kytketään soittimen omaan johtosarjaan.

Soittimen kaapelit aukossa

 

Tässä kuvassa näkyy kaikki kaapelit mitä soittimen perään tulee. Kaksi RCA-kaapelia, antennikaapeli ja soittimen johtosarja. Näiden lisäksi tähän nimenomaiseen soittimeen tulee vielä kiinni HandsFree-mikrofoni joka on tarpeen käytettäessä soittimen sisäänrakennettua Bluetooth HandsFreetä.

 

Soittimen kiinnityspelti

 

Tässä kuvassa aukkoon on laitettu soittimen peltinen kiinnityskehys. Se asennetaan aukkoonsa vääntämällä pellissä olevia “haittalevyjä” vaikka ruuvitaltalla. Haitat väännetään sopivista kohdista siten, että soittimen kiinnityspelti istuu tukevasti paikoillaan eikä heilu. Seuraavaksi kaikki liitännät kiinnitetään soittimeen ja soitin painetaan pohjaan.

MUISTA että soitinta EI SAA RUNNOA VÄKISIN. Jos soitin ei mene pohjaan asti, sen asennusaukossa on yleensä kaapeleita välissä. Jos tällöin runnotaan väkisin, on erittäin suuri riski että välissä oleva kaapeli katkeaa tai sen eriste puhkeaa. Seurauksena voi olla soittimen hajoaminen ja sulakkeiden palaminen autosta. Joten jos soitin ei mene pohjaan, ota se suosiolla ulos ja tutki mikä on ongelmana.

Soitin mopoautossa paikoillaan

 

Soitin paikoillaan. Paikka tässä mopoautossa on aika alhaalla, mutta onneksi soittimen asennuspaikka on käännetty kuitenkin siten, että se on kuljettajaan päin eikä vaakasuorassa.

 

 

btmikki

Bluetooth-mikrofoni kuljettajan puolen A-pilarissa hälyttimen Ultraäänitunnistimen vieressä.